Sijoittaminen muutti ajatuksiani kuluttamisesta. Ennen sijoittamista käytin palkkani ”mukavuuksiin” ja suurin osa mikä tuli, myös meni. Sijoittamisen aloittaessani vähensin huomattavasti ylenmääräistä kuluttamista. Nyt ostan tavaroita ja asioita vain tarpeeseen, ainakin pääsääntöisesti. En mene viettämään enää aikaa kaupungille ja esimerkiksi ostamaan uusia vaatteita. Kuluttaminen on vähän niinkuin loputon kehä. Kun ostat jotain, se tuottaa iloa hetken. Kuitenkin pian haluaa ostaa jo uutta. Äärimmilleen vietynä kuluttamisessahan voi olla kyse vain ostamisesta ja uuden hankkimisesta. Ostamisen jälkeen tavarasta onkin hohto jo kadonnut, se tuntuu tavalliselta. Tämän jälkeen pitää ostaa jo uutta. Ostamisesta itsestään ja kuluttamisesta tulee tärkeämpää kuin tuotteesta ja sen hyödyistä jota siitä saa.
Tavara vai varallisuuden tuomat turva ja mahdollisuudet
Sijoittamisen aloittaessani on käynyt niin, että nyt voisin ostaa niitä samoja asioita, kuin mitä ennen ostin ja vielä paljon enemmän. En vain enää halua. En usko että semmoista tavaraa kaupasta löytyy, joka tekisi minut yhtä tyytyväiseksi kuin se, että minulla on sen verran rahaa ettei minun tarvitse huolehtia yllättävistä menoista. Jos pesukone hajoaa, niin voin ostaa uuden. Jos jääkaappi hajoaa, voin ostaa uuden. Jos molemmat hajoaa samaan aikaan, voin ostaa uudet. Minun ei tarvitse siinä tilanteessa miettiä, että kummanko ostan vai ostanko kumpaakaan, jos haluan vielä syödä loppukuusta. Minun ei tarvitse myöskään pelätä sitä, että työni loppuvat. Talouteni kestää hyvin pidemmänkin pätkän vaikka täysin työttömänä. Sijoittaminen ja säästäminen antoi minulle myös rohkeuden lähteä opintovapaalle opiskelemaan uutta alaa, alaa johon minulla oli herännyt suuri mielenkiinto. En tiedä olisinko uskaltanut lähteä opiskelemaan ilman kunnollista taloudellista puskuria, vai olisiko voiton vienyt turvallisuuden tunne ja varmuus siitä että pystyy omista velvoitteistaan (asuntolaina) huolehtimaan.
On tehty tutkimus, jonka mukaan tietyn palkkatason jälkeen onnellisuus ei enää juurikaan kasva, vaikka palkka kasvaisi. Rahamäärä taisi olla noin 60 00-70 000 dollaria vuodessa. Uskon että tämä toimii vahvasti myös kuluttamisessa, vaikka ostaminen itsessään voikin olla kivaa. Jos sinulla on jo 20 t-paitaa, ei 21. t-paita tuo enää merkittävää onnellisuutta. Jos sinulla on toimiva televisio, ei uuden, tämän päivän mallin, ostaminen tee sinusta juuri onnellisempaa. Ostaminen ja ensimmäiset hetket uuden tavaran kanssa on kivoja ja niistä tulee hyvä fiilis, aika nopeasti tunne kuitenkin laimenee ja ostoksista tulee ‘tavallisia’.
Tavaran omistaminen ei tuota pelkkää iloa
En koe juurikaan nykyisin saavani mitään lisäarvoa itselleni tavaroita ostaessa. Nykyisin koen tavaran enemmänkin riesana. Ne vievät tilaa, jota on muutenkin rajallisesti. Niille pitää keksiä kotona jokin paikka ja ne vaikeuttavat siivoamista, jos niitä pitää käännellä ja siirrellä siivoamisen edestä. Kaiken lisäksi olen vielä niin huono luopumaan vanhoista tavaroistani, etten tiedä miten pääsen niistä eroon. Lähes aina ajattelen että tälle tavaralle voi olla vielä jotain käyttöä, tai sitten tavaraan liittyy joku muisto tai tunne, jonka takia siitä en halua luopua. Uskon että tulipalo olisi paras keino päästä kaikesta ylimääräisestä rojusta eroon.
Sanonnan mukaan rahat pitäisi tuhalta, koska niitä ei kuollessa mukaansa saa. Mutta toisaalta ei niitä romujakaan mukaansa täältä saa, vaikka se perikunnalle varmasti suuri helpotus olisikin.
